Skanskan blogit

Kirjoittaja arkisto: Ilkka Romo

Ilkka Romo

Olen ollut reilut kymmenen vuotta Skanskassa kehittämistehtävissä, ensi alkuun tietomallintamisen eli BIMin parissa, mutta nykyisin myös laajemmin tutkimus- ja kehitystoiminnasta vastuussa.

Keskeisiä tehtäviä ovat tietomallintamisen lisäksi rakentamisen prosessien ja toiminnan tehokkuuden tuki, asuntorakentamisen tekninen kehittäminen, laadun parantaminen ja rakentamisen tietojärjestelmät.

Itse asiassa olen ollut kehitystoiminnan piirissä lähes koko työssäoloaikani 90-luvun alusta lähtien. Siihen on sisältynyt paljon yhteistyötä tutkimuslaitosten ja oppilaitosten sekä teknologiaa kehittävien yritysten kanssa, mikä on tehnyt työn hyvin kiinnostavaksi.
On ollut palkitsevaa nähdä, kun jokin uusi asia menee eteenpäin ja muuttaa käytäntöjä, kuten digitaalisten työkalujen käyttöönotto työmailla tällä hetkellä.

Plussaa on myös ehdottomasti työskentely Skanskan kansainvälisen organisaation kanssa. Se on meille mahdollisuus pärjätä muita paremmin, kun voimme vaihtaa parhaita osaamisiamme. Erityisesti nautin myös kun näen kehitysorganisaatioon tulevien, usein nuorien henkilöiden, kehittyvän, ottavan vastuuta ja siirtyvän eteenpäin urallaan.

Jos työssä riittääkin vaihtelua, niin siviilissä harrastukset ovat sitten perin tavanomaisia: talvella hiihtoa, kesällä golfia ja mökkeilyä. Jonkin verran tulee myös harrastettua rakentamista, kun vanhassa talossa remonttia riittää. Perheeseen kuuluvat myös vaimo, kolme aikuista lasta ja koira Emma, walesinspringerspanieli, joka osaa ottaa asiat rennosti, jos isäntä joskus stressaakin.

7 maaliskuu2018

Kerralla valmista? Näkökulmia rakentamisen laatuun

Rakentamisen laatu nousee aina herkästi puheenaiheeksi. Itse pidän hyvänä kaikkea keskustelua aiheesta, jos ajatuksena on kehittää toimintaa. Laadun kehittämisellä on mer­kit­tä­viä yh­teis­kun­nal­li­sia vai­kut­uksia pait­si ta­lou­del­li­ses­ti, myös työ- ja asui­nym­pä­ris­tö­jen ter­veel­li­syy­den ja tur­val­li­suu­den edis­tä­mi­ses­sä. Keskustelu laadusta on monitahoista ja riippuu aika pitkälti kunkin osapuolen näkökulmasta. Suurelle yleisölle laatu näkyy valitettavan usein ikävinä uutisina esimerkiksi sisäilmaongelmaisista julkisista…

Lue lisää →

28 marraskuu2017

Rakentavatko robotit kotimme vuonna 2030?

Hyvä ja ajankohtainen kysymys, johon vastaukseni on kyllä ja ei. Uskon, että jotkin työvaiheet siirtyvät robottien tehtäväksi joko työmaalla tai ehkäpä vielä luontevimmin esivalmistusta suorittavissa tehtaissa esimerkiksi hitsausroboteille. Toisaalta en kuitenkaan usko siihen, että robotit rakentaisivat kotimme kokonaan. Kyllä inhimillinen ote säilyy rakennustyömailla ja ihmiset rakentavat koteja. On mielenkiintoista kuitenkin pohtia, minkä näköinen rakennusrobotti voisi…

Lue lisää →

17 lokakuu2017

Digiloikasta digilentoon

Ennen sanottiin, että on parempi kehittää asioita pienin askelin. Sitten haluttiinkin edetä asioissa harppauksin ja nyt on siirrytty loikkaamaan – tai oikeastaan nyt lennetään. Siltä ainakin tuntuu, kun seuraa mitä rakennusprojektien ympärillä tapahtuu digitaalisuuden osalta. Listasin miten tämä digikehitys on näkynyt Skanskassa viime vuoden aikana: Työnjohdon lisäksi työmaiden työntekijät ovat ryhtyneet käyttämään tabletteja ja jakavat…

Lue lisää →