Töissä Skanskassa Vastuullisuus

Skanskan blogi:

Työturvallisuuden markkinajohtajasta laatuterrieriksi?

Skanska on tunnettu tinkimättömästä työturvallisuustoiminnasta. Työturvallisuus on meille tärkeä asia, koska tiedostamme, että rakennustyömaalla vaanii päivittäin vakavan työtapaturman mahdollisuus.

Tavoitteenamme on niin ikään tuottaa virheettömiä lopputuotteita. Muiden rakennusliikkeiden tavoin saamme kuitenkin moitteita epätasaisesta laaduntuottokyvystä, vaikka pääosin tuotantomme vastaa asiakasodotuksia. Jokainen epäonnistuminen laatuasioissa heikentää rakennusalan mainetta, ja pahimmillaan laatuvirhe voi tuhota yksittäisen projektin taloudellisen tuloksen.

Korkea työturvallisuus- ja laatukulttuuri alkaa omasta asenteestamme ja toiminnastamme

Ammattiylpeällä ja tinkimättömällä työturvallisuustoiminnalla vaaratilanteet ja työtapaturmat vähentyvät sekä tapaturmien vakavuusasteet lievenevät. Siistissä työympäristössä työskentely on tehokkaampaa, turvallisempaa ja laadullisesti parempaa.

Hyvään laaduntuottokykyyn vaikuttavat aivan samat tekijät kuin työturvallisuuden vaalimiseen: huolellinen työvaiheiden suunnittelu, tinkimätön ja ammattiylpeä asenne sekä oman ammatillisen osaamisen aktiivinen kehittäminen.

Työturvallisuuden parantamiseksi omaksutut toimintatavat toimivat myös laadun hallinnassa

Työturvallisuuden ja laadun johtamisen korrelaatio on selkeä. Hyvät työturvallisuuskäytännöt ovat hyödynnettävissä laatujohtamisessa ja hyvä laatusuunnitelma huomioi myös työturvallisuusnäkökulman.

Työturvallisuus- ja tehtäväsuunnitelmia laadittaessa on järkevää pohtia, miten työvaihe voidaan suorittaa sekä turvallisesti että laatukriteerit huomioiden. Esimerkiksi teräsrungon hitsausluokkavaateiden tunnistaminen tuo helposti mieleen hitsauskipinän aiheuttamat työturvallisuusriskit.

Työturvallisuuteen tai laatuun liittyvien epäkohtien ohitse ei pidä kävellä, vaan on pysähdyttävä ja tartuttava havaitun puutteen poistamiseen. Väriltään keltainen uretaanivaahto palo-oven tiivistämisessä kertoo turvattomasta rakenteesta, joka on korjattava. Virheisiin tarttuminen on osoitus ammatillisesta osaamisesta.

Voiko alhainen tapaturmataajuus olla urakoitsijavalinnan laaduntuottokyvystä kertova kriteeri?

Norjassa edistykselliset tilaajat ovat jo vaatineet urakkatarjouspyynnöissään alhaista tapaturmataajuutta, koska tiedostavat tarjoajan alhaisen tapaturmataajuuden osoittavan sen vahvaa laaduntuottamiskykyä. Tulisiko tähän ryhtyä myös Suomessa?

Edesautamme laadunparannustalkoita kysymällä alihankkijoidemme tapaturmataajuus- ja -määrälukemia. Näin tunnistamme alihankkijoidemme laaduntuottopotentiaalin ja parannamme yhä edelleen alan työturvallisuutta.

Jukka Kylliö

Jukka Kylliö

Syyskuussa 2015 aloitin tuoreena skanskalaisena aluejohtajan tehtävissä Skanskan Etelä-Suomen toimitilarakentamisyksikössä.

Kirjoittajan tekstit

Lue lisää