Skanskan blogit

22 toukokuu2015

Samat keinot parantavat suoritusta laadussa, tuottavuudessa ja vastuullisuudessa

Kilpailu on rakennusalalla muuttumassa, ja entistä kehittyneempiä urakointimalleja on tulossa markkinoille kovaa vauhtia. Hinnan rinnalle on tulossa laadullisia urakoitsijan valintakriteerejä, joiden merkitys kasvaa koko ajan sekä muualla maailmassa että Suomessa. Esimerkiksi Ruotsissa kumppanuusmallit (partnering) ovat yleistyneet, kun taas Suomessa allianssimallit ovat saaneet jalansijaa.

Olennaista näissä malleissa on ajattelutavan muutos: urakoitsija ei ole enää pelkkä tilaajan laadituttamien suunnitelmien toteuttaja, sillä tilaaja voi näissä yhteistyömalleissa hyödyntää urakoitsijan osaamista hankkeen aikaisemmassa vaiheessa kuin perinteisessä toimintatavassa. Urakoitsijalle puolestaan tarjoutuu aito mahdollisuus päästä vaikuttamaan hankkeen lopputulokseen.

Urakoitsijoiden valinnassa tilaajien kriteereistä hinta on edelleen ykkönen. Skanskan asiakaskyselyiden mukaan kakkosena tulevat kuitenkin hyvää vauhtia aiemmat kokemukset yrityksestä sekä vastuullisuuskysymykset. Lisäksi vastuullisuus nousee myös keskusteluissa asiakkaidemme ja muiden sidosryhmiemme kanssa koko ajan enemmän esille. Meillä on Skanskassa selkeä visio, että olemme vastuullisuudessa sekä maailmanlaajuisesti että Suomessa alamme johtava yritys, ja tämä luo meille jatkuvaan parantamiseen tavoitteen, jota kohti olemme menossa.

Vastuullisuus ja tuottavuus tukevat toisiaan

Painopistealueet ovat Skanskassa työturvallisuus, eettisyys, henkilöstön kehittäminen ja hyvinvointi, riskienhallinta, ympäristötehokkuus sekä prosessien ja lopputuotteen virheettömyys. Näillä kaikilla on suora kytkös tuottavuuteen ja sitä kautta yrityksen tulokseen.

Aloitetaan helpoimmasta esimerkistä eli riskienhallinnasta. Liiketoiminnassa riskien ja mahdollisuuksien pitää olla tasapainossa. Riskienhallinnassa keskeistä on, että hankkeista vastaavilla ihmisillä on osaaminen kunnossa, jotta he tunnistavat riskit ja mahdollisuudet ja reagoivat niihin ajoissa. Kun riskit pysyvät hallinnassa, hankkeidemme taloudellinen kannattavuuskin säilyy hyvällä tasolla. Tämän vuoksi sillä on todella paljon väliä, millaiset ihmiset meillä on projekteja toteuttamassa. Lisäksi koko henkilöstön on seistävä tavoitteidemme takana ja sisäistettävä niiden merkitys. Kun ihmisillä on tahto ja taito viedä asioita eteenpäin ja he saavat nauttia onnistumisista, heidän työtyytyväisyytensäkin on korkealla tasolla.

Riskienhallinta, henkilöstön kehittäminen ja hyvinvointi sekä kannattavuus kytkeytyvät siis toisiinsa. Mutta sama koskee itse asiassa kaikkia vastuullisuuden osa-alueita ja kannattavuutta. Esimerkiksi työmaiden hyvä siisteys parantaa työturvallisuutta. Toisaalta työtapaturmien ehkäiseminen johtaa korkeampaan tuottavuuteen, koska lieväkin tapaturma on aina häiriötekijä. Siisteys on kuitenkin myös materiaalitehokkuutta ja sitä kautta ympäristö- ja kustannustehokkuutta: materiaaleja on tilattu oikea määrä, ne laitetaan oikealle paikalleen, eikä niitä haaskata.

Sudenkuoppana vaihtelu projektien välillä

Toimintajärjestelmä on avainasemassa projektiluontoisessa liiketoiminnassa. Järjestelmän prosessit ja työkalut tuovat esiin parhaat käytännöt ja yrityksen tavan toimia, vaikka itse hankkeet ovatkin erilaisia. Prosessimme edellyttävät huolellista etukäteissuunnittelua ja jatkuvaa ennakointia, sillä ne ovat onnistumisen lähtökohtia. Näemmekin Skanskassa selvän yhteyden hankkeiden taloudellisen tuloksen parantamisen ja prosessiemme sekä tuottavuustyökalujemme noudattamisen välillä.

Ison haasteen rakennustoiminnalle tuottaa suuri vaihtelu hankkeiden välillä. Saamastamme palautteesta käy ilmi, että tilaajat arvostavat Skanskan tapaa toimia, mutta itse en voi olla ollenkaan tyytyväinen siihen, miten kurinalaisesti meillä noudatetaan parhaita käytäntöjä: Hajonta hankkeesta toiseen on liian suurta, joten meillä on paljon asioita ratkaistavana toimintatapojemme vakioimisessa. Vain sitä kautta pääsemme tasalaatuisuuteen, jota asiakkaamme meiltä odottavat. Suuren mittakaavan organisaation koneisto sakkaa, jos jokainen tekee asiat omalla tavallaan.

Meidän alallamme ei tehdä mitään yksin: alihankkijat toteuttavat rakennushankkeiden kokonaisuudesta suuren osan. Luonnollisesti meilläkin alihankkijoiden valinnassa korostuu kokonaistaloudellisuus, eikä sen merkitystä sovi väheksyä. Hyvät ja jatkuvasti kehittyvät alihankintasuhteet ovat kuitenkin lisäksi tärkeä edellytys hajonnan pienentämiselle. Näin voimme varmistaa, että kaikki hankkeidemme parissa työskentelevät noudattavat toimintatapojamme.

Kun kaikki sisäistävät samat tavoitteet, päästään huippusuorituksiin

Olemme viime vuosina keskittyneet Suomen Skanskassa voimakkaasti työturvallisuuden lisäksi tehtävien etukäteissuunnitteluun ja tuotannon suunnitteluun. Samaan aikaan alihankkijoiden valintaa ja seurantaa on kehitetty. Tulokset näkyvät selvästi: olemme vaikeassa markkinatilanteessa vakiinnuttaneet rakentamispalveluissa tavoitteiden mukaisen kannattavuuden. Toki taloudellisiin tuloksiinkin pätee jatkuvan parantamisen periaate, eli joka vuosi pitäisi saada aikaan edellistä vuotta parempi taloudellinen tulos.

Kaikessa kehittämisessä toimiva lähestymistapa on insinöörimäinen ajattelu, jonka avulla varmistetaan järjestelmien toimivuus sekä lisätään sääntöjä ja valvontaa. Työturvallisuuden eteen tehtyjen ponnistelujen yhteydessä olemme silti huomanneet, että säännöillä ja kontrollilla päästään silti vain tiettyyn pisteeseen saakka. Sen jälkeen kyse on kulttuurin luomisesta ja sisäistämisestä sekä tavoitteiden henkilökohtaiseksi tekemisestä jokaisen työntekijän kohdalla. Kun organisaatio pääsee sille tasolle, sillä on kaikki edellytykset huippusuoritukseen.

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Tuomas Särkilahti
Tuomas Särkilahti (29 kirjoitusta)

Olen ollut Skanskassa vuodesta 1997, jolloin aloitin hankintainsinöörinä. Sitä ennen olin ollut viisi vuotta tutkijana TKK:lla. Nykyään olen Skanska Oy:n toimitusjohtaja.

Kirjoita kommentti

(Pakollinen)

(Pakollinen, ei julkaista)