Skanskan blogit

Kirjoittaja arkisto: Jani Penttinen

Jani Penttinen

Aloitin elokuussa 2016 Skanskan Talotekniikka-yksikössä talotekniikka-asiantuntijan projektinkehitys- ja projektinjohtourakoinnin parissa. Toimenkuvaani koostuu toimitilahankkeiden suunnittelunohjauksesta, projektinjohtourakoinnin tehtävistä sekä kehityshankkeiden talotekniikka ratkaisuiden ideoimisesta.

Parasta työssäni ovat monipuoliset ja vaihtelevat projektit, joiden parissa olen päässyt työskentelemään ja tapaaman uusia ihmisiä. Vapaa-aikani kuluu enimmäkseen monipuolisen liikunnan parissa, joka tuo hyvää tasapainoa hektiseen elämään.

12 lokakuu2017

Aviabulevardin sydän sykkii geoenergialla

Lentokentän läheisyydessä on tunnetusti aina pöhinää, jälleen myös meidänkin toimesta.  Skanskan lippu liehuu työmaaparakeilla sen merkiksi, että rakennamme Aviabulevardilla uutta toimistorakennusta, Aviabulevardi 2:sta, missä Skanska toimii rakennuttajana, päätoteuttajana sekä talotekniikkaurakoitsijana. Rakennuttajan ja urakoitsijan yhteinen intressi oli kehittää hanketta ja samalla päädyttiin valintoihin, jotka tukevat ympäristötehokkuutta. Hankkeessa tavoitellaan myös LEED-ympäristösertifikaatin viimeisimmän version kultatasoa, sillä energia- ja ympäristötehokkaat…

Lue lisää →