Skanska

Kevättä rinnassa miehistökorissa

Laura Nieminen

Vaikka maalis- ja huhtikuussa ei lunta näkynyt, on kevät ollut todella jäätävä ja kylmä. Onneksi se ei ole hidastanut työntekoa. Talo on nyt vesitiivis ja osa 1 on tasoitettu ja maalattu sekä tapetointi on alkanut. Toisessa osassa on väliseinä työt meneillään ja maalari seuraa perästä. Se mikä pisti silmään oli se, että miten me kirjaimellisesti testasimme, että [Lue koko kirjoitus...]

Aiheessa Skanskalainen maailmalla, Skanskalaiset kertovat | Kirjoita kommentti

Blondi muuttaa

Heini Sivula

Kuten Pauliina viime viikolla bloggasikin, me Skanskan pääkonttorilaiset olemme nyt olleet reilun kuukauden ajan uusissa toimitiloissa. Blondikin on jo oppinut työpisteensä sijainnin, tai ainakin useimpina aamuina kävelen suoraan omalle työpisteelle enkä esimerkiksi neuvotteluhuonekeskukseen. Muuttaminen ja tämä uusi toimisto ovat kuitenkin mielestäni sen verran mieleenpainuvia asioita, että haluan vielä palata muuttotunnelmiin. Ennen muuttoa olimme saaneet useaan otteeseen [Lue koko kirjoitus...]

Aiheessa Manskun Rasti, Skanskalaiset kertovat, Töissä Skanskassa | Avainsanat , , , | Kirjoita kommentti

Skanskatalossa on silta neukkarissa

Pauliina Munukka

Noin puolitoista kuukautta sitten toimistomme muutti uusiin tiloihin Manskun Rastille Mannerheimintien päähän. Maantieteellisesti toimiston paikka ei muuttunut kovinkaan radikaalisti; välimatka uuden ja vanhan paikan välillä on vain pari kilometria. Itselläni työmatkaan menevä aika lyheni noinkin pienen muutoksen takia melkein vartilla, eli tässä suhteessa kävi oikein hyvä tuuri. Kenties siitä johtuen, että aloitin työskentelyn Skanskalla vasta viime [Lue koko kirjoitus...]

Aiheessa Manskun Rasti, Skanskalaiset kertovat, Töissä Skanskassa | Kirjoita kommentti

Onko työhyvinvoinnilla vaikutusta työturvallisuuteen, asiakkuuksiin ja tulokseen?

Yrjö Juustila

Kun puhutaan työhyvinvoinnista karskien rakentajien kesken, niin ei välttämättä ymmärretä sen laajaa merkitystä, vaan asiaa hyvin yleisesti pidetään jonkinlaisena pehmohöpötyksenä. Työ on raakaa ja rajua – ajatellaan. Jotkut jopa hyväksyvät alan vaaratkin sellaisenaan. Kommentteja kuten ”Rakentaminen on raskasta ja vaarallista” kuulee vielä valitettavan usein. Mitä työhyvinvointi sitten tarkoittaa? Onko se sitä, että töissä jaksetaan niin [Lue koko kirjoitus...]

Aiheessa Turvallisesti raksalla | Avainsanat , | 2 Kommentit

Hissillä torninosturiin

Laura Nieminen

Ruotsissa on laissa säädetty, että jos torninosturi on yli 25m korkea, on nosturissa oltava hissi. Suomessa yhdelläkään minun työmaallani ei ole ollut torninosturissa hissiä, joten pakkohan se oli kokea, kun sain siihen tilaisuuden. Oli kaunis aurinkoinen perjantai ja lounas tauolla torninosturikuskimme Lennart kyseli, että uskallanko ajaa hissillä hänen kanssaan ylös ja ihastella Göteborgin kaupunkia 50 metrin [Lue koko kirjoitus...]

Aiheessa Skanskalaiset kertovat | 1 Kommentti